Hei Tuisku!
Niinhän siinä kävi että melkein kaikki meni juuri päinvastoin kuin oli toive ja ajatus – kenestäkään riippumattomista syistä.
Voisi siis sanoa että lähes kaikki pelkoni toteutuivat (no käynnistää ei tarvinnut!) ja todella täytyi vain elää hetken mukaan. Koen silti synnytykseni menneen hyvin. Tästä kokemuksesta kiitän kätilöiden ammattitaidon ja ymmärryksen lisäksi sinua Tuisku sekä materiaalin läpikäymistä.
Synnytys lähti alulle aamukuudelta lauantaina lapsivedenmenolla ja koska vauva liikkui vatsassa laiskasti jouduin samana aamuna 9 aikoihin jäämään jo sairaalaan osastolle. Tässä vaiheessa tuli itku kun tajusin etten pääse enää kotiin ja supistukset eivät olleet alkaneet – tiesin heti että aikaa osastolla tulee menemään.
Osastolla kunhan olin tunteroisen itkeskellyt ja purkanut pettymyksen totesin, että on aika alkaa rauhoittua ja pyrkiä rentoutumaan niin hyvin kuin mahdollista. Kuuntelin aaltorentoutuksen ja synnytysaffirmaatiot. Yritin torkahtaa lounaan jälkeen mutta sitten alkoivatkin supistukset enkä enää saanut unta kun aina kun olin juuri saanut hyvän, rennon asennon tuli supistus ja koin, että ne oli helpompi ottaa vastaan kontallaan tai palloon nojaten kuin selällään maaten.
Kuuntelin itselleni tekemääni soittolistaa ja yritin ottaa supistukset vastaan yksi kerrallaan. Jonkin verran istuin pallolla (ymmärsin itse pyytää palloa itselleni huoneeseen) Liikkuminen oli hankalaa kun käytävälle ei oikein haluttanut lähteä ympyrää pyörimään ja huoneessa ei ollut tilaa eikä esim mitään mihin tarttua ylhäältä käsin kiinni, että olisi voinut kokeilla roikkumista.
Lopulta kun supistukset voimistuivat menin sängylle ja otin pallonkin siihen sängylle. Nojasin palloon ja yritin uu tai aa äänteitä ääneen päästelemällä ylittää supistuksia. Sitten piti saada käyrää. Kysyin voiko sitä saada jos olen konttausasennossa ja kätilö suostui tähän. Käytännössä vauvan sydänkäyrää ei kuitenkaan siinä asennossa saatu riittävän hyvin. Supistukset alkoivat olla jo aika voimakkaita ja yritin uppoutua omaan maailmaan.
Tässä kohtaa tapahtui ainoa vähän ikävältä tuntunut kohtaaminen sairaalassa lääkärin taholta. Hän tuntui vallan tuohtuneelta ja hyvin napakasti käski selälleen makaamaan jotta käyrä saadaan. Toki näin tein. Hän myös hyvin napakasti käski aukomaan silmät ja olemaan hetkessä – näki siis poissaolevuuteni hyvin negatiivisesti kun itse olin vain yrittänyt saada edes jonkinlaista regressiota aikaan ympäristöstä huolimatta.Tottelin toki. Kivuissani ja tilanteen jännityksessä hengitykseni ja lihakseni olivat aivan jäykät. Kätilö saapui huoneeseen piikin kanssa ja kertoi pistävänsä sen että saadaan lihakset rentoutumaan. Tässä kohdassa havahduin etten ollut ikinä antanut kellekään synnytyskirjettäni.
Kun kätilöt vaihtuivat alussa hämmennyin enkä oikein tiennyt kenelle se olisi pitänyt antaa. Älysin kysyä saanko yrittää ensin itse rentoutua mihin minulle toki suotiin lupa ja sain kuin sainkin hengittelemällä itseni sen verran rennoksi ettei piikkiä enää tarjottu. Tässä vaiheessa sanoin kätilölle kirjeestäni. Sen luettuaan hän tuli kovasti pahoittelemaan että ei missään nimessä olisi tullut piikin kanssa jos olisi tiennyt toiveeni jo aiemmin. Tämän jälkeen kirje kulki papereissani ja jokainen kätilö kunnioitti sen sisältöä hienosti!
Avautuminen kesti ja kesti ja odoteltiin myös vauvan laskeutumista alemmas. Jossain vaiheessa kävin suihkuttelemassa vatsaa kuumalla vedellä. Lopulta illalla klo 11 pääsimme synnytyssaliin Mikon kanssa. Valtava helpotus lävisti koko kehon kun näin Mikon käytävällä synnytyssalin edessä. Olin selvinnyt tähän asti ilman mitään lääkkeitä ja olen siitä edelleen tyytyväinen. Jälkikäteen ajateltuna olisi kyllä ollut hyvä ottaa panadolia osastolla. Synnytyssalissa toiveeni ammeesta toteutui. Valitettavasti aloin olla jo niin kipeä, että amme soi helpotuksen vain lyhyeksi aikaa. Ehkä noin tunnin siinä olin. Ammeessa kykenin olemaan mukavasti supistusvälit ja supistusten aikana Mikko painoi lujasti alaselkää.
Ammeesta tultuani pyysin panadolin (tietäen jo ettei siitä enää mitään hyötyä kyllä olisi) ja kysyin myös mitä kivunlievitystä kätilö suosittelisi. Ensimmäisenä ehdotuksena tuli epiduraali mutta hän mainitsi toki myös kohdunkaulan puudutteen vaihtoehtona. Päädyin kokeilemaan ilokaasua ja puudutetta yhdessä. Nämä auttoivatkin jonkin aikaa. Valitettavasti toisen kerran otettuani paikallispuudute ei onnistunut toiselta puolen enää niin hyvin ja toispuoleinen kipu yltyi liian suureksi. Ilokaasukaan ei enää tuntunut hyvältä ja tässä vaiheessa päädyin sitten epiduraaliin joskus aamuyöllä kolmen aikoihin.
Tämä oli lopulta hyvä – en olisi jaksanut enää kauempaa kipua ja lihasten rentouttaminen oli täysin mahdotonta. Aloin olla myös tosi väsynyt. Toisen epiduraaliannoksen jälkeen pystyin torkkumaan. Näin sitten torkuin aamuun ja kätilökin vaihtui. Mikä riemu kun tajusin saavani kätilön jonka tapasin pe aamuna ensimmäisenä ja joka oli ollut jo ensikohtaamisella aivan ihana ja empaattinen!
Avautuminen alkoi olla jo pitkällä – vauvan pää vain oli jotenkin huonossa asennossa ja laskeutumisen loppusentit taas ottivat aikaa. Epiduraalia lisäiltiin useampi annos aina kun kivut yltyivät – pienin annos tehosi minulle hyvin. Odotteluaika aamulla ponnistusvaiheeseen asti oli meille seesteinen hetki – kuuntelimme musiikkia ja torkuimme Mikon kanssa molemmat. Toki viimeiset tunnit jo turhauttivatkin. Ponnistusvaiheen lähetessä yritin selvitä ilman uutta epiduraalia tensin avulla mutta se ei riittänyt – Ponnistusvaiheessa huomasin epiduraalin levinneen toispuoleisesti ja taas oli otettava vielä uusi annos koska en pystynyt keskittymään ponnistamiseen kun kaikki energia meni kipuun selässä ja kyljessä toisella puolella.
Epiduraalien vuoksi minun oli vaikea tunnistaa jo ponnistustarvekin. Onneksi sentään ihan lievästi sen vielä tunsin ja ponnistukseen päästiin. Kirjeessäni olin maininnut J-hengityksen mutta en tässä kohtaa siihen palannut sillä arvelin että olen liian tunnoton puudutteesta saadakseni hengityksen kunnolla toimimaan. Olin myös jo tosi puhki ja halusin vain vauvan ulos mahdollisimman nopeasti keinolla millä hyvänsä. Reilun tunnin ponnistamisen jälkeen meille vihdoin syntyi pieni ihana poika sunnuntai iltapäivänä.
Tieto todella auttoi ymmärtämään asioiden kulkua, sietämään kipua ja ajan kulkua, kertomaan omat ajatukset kätilöille sekä pysymään rauhallisena tilanteesta huolimatta. Sain kätilöiltä kehuja rauhallisuudestani läpi koko synnytyksen.
Kaiken tämän jälkeen kävi niin, että pieni poikamme täytyi varotoimena viedä teho-osastolle. Hän oli hikinen ja vähän veltto. Seuraavana päivänä selvisi että tulehdusarvot olivat koholla ja pojalle aloitettiin antibioottihoito. Poika oli useamman päivän hyvin kosketusarka ja välillä tarvitsi apuja hengitykseen.
Tässäkin tilanteessa tieto auttoi! Tiesin, että synnytykseni oli sisältänyt lukuisia asioita, jotka lisäsivät tulehdusriskiä ja muitakin riskejä vauvalle. Pystyin pysymään rauhassa sillä pystyin näkemään hoitotilan lyhyenä ja väliaikaisena ja luotin koko ajan siihen ettei kyse ole kuitenkaan vauvan henkeä tai terveyttä pysyvämmin vaarantavasta tilasta.
Alkumme pojan kanssa on vaatinut paljon henkisiä voimavaroja ja koen että niitä olikin minulla enemmän kuin olisin itse koskaan uskonut. Olen myös ylpeä Mikosta. Mikko oli synnytyksessä upea tuki ja apu ja nyt vauvan sairaalajakson myötä myös todella varmoin ottein ja innolla poikaa hoitava isä.
Pääsimme tänään kotiin. Katsotaan vieläkö pitää poikaa pitää sinivalopussissa tämän päivän jälkeen vai ei. Joka tapauksessa olen nyt valtavan onnellinen ja helpottunut kun on päästy kotiin aloittelemaan meidän omaa uutta arkea ihanan pienen ihmeen kanssa.
Terveisin,
onnellinen pienen pojan äiti
Kertomus asiakkaan luvalla jaettu. Kuva on kuvituskuva. Kirjoituksessa nimet on muutettu asiakkaan yksityisyyden suojelemiseksi.
Lue korona-ajan palaute LEMPI synnytysvalmennuksesta® verkossa: En olis ikinä arvannu
Varaa LEMPI synnytysvalmennus® livenä tai verkossa